PURYE x Jungle Juice Bar

Talvet ovat aina meille loistavia aikoja suunnitella uusia tuotteita, tulevaa kesää varten.

Tällä kertaa halusimme luoda jotakin normaalista poikkeavaa. Pohdimme yhdessä ystäviemme kanssa, minkälaiselle tuotteelle voisi olla niin veneilijöiden, kuin muidenkin mökkeilijöiden keskuudessa kysyntää. Päätös oli lopulta helppo - halusimme luoda kierrätetystä purjekankaasta kylmäkassin, johon saa halutessaan myös räätälöidyn logon. 

Lanseerauksesta, halusimme tehdä erityisen. Mieleemme tupsahtikin, että tuotteen voisi esitellä konseptiin sopivien tuotteiden kanssa. Otimme ensimmäisenä yhteyttä Jungle Juice Bariin, ja heti tärppäsi! 

Henkilökunta Jungle Juice Barilla oli alusta lähtien avoimia ja positiivisia lanseerauksen suhteen. Meidän onneksemme, pääsimme tutustumaan Jungle Juice Barin upeaan smoothie-valikoimaan. Kauniina kesäpäivänä, raikkaat smoothiet matkustivat Hansa-korttelin myymälästä, kylmäkassissamme kohti Ruissaloa. Juomat pysyivät kassissa kylmänä koko kuvaus-session ajan, mikä miellytti ystäviämme, jotka pääsivät kuvausten jälkeen nauttimaan juomista.

Haluamme vielä kerran kiittää Jungle Juice Baria onnistuneesta yhteistyöstä!  

Back to blog

Our Choise

We were lucky enough to try several different smoothies, and each of us found a favorite!

Emil's top pick was the "Green Frog," while Niklas chose the "Pink Panther" as his favorite.